Kasvupalvelut kuntiin?

Voisiko uudet kasvupalvelut siirtää kuntiin? Ennen vastaamista asia kaipaisi täsmentämistä, mitä halutaan ja miten asiat nähdään.

Olen jakanut tarkastelun kolmeen osaan: aluekehittämiseen, yrityspalveluihin ja työvoimapalveluihin. Kasvupalveluiden iso tehtävä on yhdistää nämä kolme osaa aiempaa paremmin toisiinsa. Keitoksen raaka-aineisiin on kuitenkin perusteltua syventyä erikseen. Soppareseptinhän kasvupalvelulaki kuvaa kaikkein selvimmin.

Olen toistaiseksi vakuuttunut, että luonteva aluekehittämisen taso Suomessa on maakunta, jossa kehittämisen dynamiikka tulee maakunnan sisällä olevien kuntien keskinäisestä kilvoittelusta ja jossa maakunnat kykenevät tekemään myös yhteistyötä mm. kasvukäytävien kehittämisen osalta keskenään. Lukuisat eri tilastot osoittavat, että maakunnat eivät niinkään kisaa toisiaan vastaan, vaan pelikentällä kamppailevat kunnat – ja naapurusto aina eniten (kts. esim. www.kuntaranking.fi). Maakuntataso on luonut tähän asti tälle hyvät suunnittelukehykset. Toki kilpakenttä on hyvä ulottaa vahvasti myös kansainväliselle tasolle. Aluekehittämisen kokonaisuuden tarkastelun osalta tyydynkin erään arvostamani muutosjohtajan optimistiseen toteamukseen – tälläkin pärjätään!

Kasvupalveluiden yrityspalveluiden ihmeellisyyttä en sen sijaan ole itse vielä keksinyt. Ehkä ymmärrykseni on rajallinen, mutta kiteyttäisin kysymyksen seuraavasti: Kuinka intohimoisesti kuntien elinkeinotoimet ja kehitysyhtiöt näkevät ja hyödyntävät tällä hetkellä Elyjen yrityspalveluita? Ja olikos niitä muita…? No, alueellisilla investointituilla on toki paikoin merkityksensä, mutta niidenkin osalta trendi on pikemminkin kansalliseen ja kansainväliseen suuntaan. Sen verran perinteisesti ajattelen, että parasta  elinkeinopolittista ”lähipalvelua” olisivat jatkossakin maapolitiikka ja kaavoitus (sekä aktiivinen tonttikauppa!), nopeat lupaprosessit ja osaavan työvoiman saatavuudesta huolehtiminen.

***

Työllisyyspalvelut ovatkin kasvupalveluissa oman mielenkiintoni keskiössä. Kasvupalveluiden (luonnosten) suurena ansiona henkilöasiakkaiden näkökulmasta on se, kuinka hyvin nyt onnistutaan kiteyttämään hyvät tavoitteet ja mahdollisuudet. Näistä olen pitkälti samaa mieltä, kuten suurin osa lausunnonantajistakin.

Suurin epäilykseni kohdistuukin tuleviin maakuntapäättäjiin. Heidät pitäisi vakuuttaa kuvatuista tavoitteista ja perusteista todella vahvasti. Toisessa vaakakupissa kun näyttää kaiken järjen mukaan olevan poikkeuksellisen merkittävät talouden säästöpaineet sekä näiden alla priorisointi verraten eri mittakaavan asioiden välillä. Hyvin kirjoitetuista kasvupalveluiden perusteista huolimatta ennustan tämän kaiken koituvan pitkänpäälle julkisten työvoimapalveluiden merkittäväksi tappioksi.

Ennustamani tappio ei välttämättä ole dramaattisen nopea, vaan hiipii työvoimapolitiikan rakenteisiin vaivihkaa. Helppoja esimerkkejä on ainakin palkkatuet ja palveltavien potentiaali. Palkkatuet ovat tuleville maakunnille kallis satsauserä. Halvemmalla pääsee, kun ne asteittain korvataan työkokeiluilla tai vastaavilla. Halvalla saa myös tuloksia valitsemalla työnhakija-asiakkaat, jotka saavat varmimmin – ehkä jopa palveluja ilmankin – töitä. Tuleviin muutoksiin valmistautuminen ja niiden toteuttaminen ovat myös paikkoja, joissa rakenteisiin voi juurtua jotain epätarkoituksenmukaista. Muistia voi virkistää tällaisesta esimerkiksi, kun vertaa aiempaa TE-hallinnon palvelulinjauudistusta ja nykyisiä 3 kk haastatteluja toisiinsa. Keksitkö yhteyden?

Yksi keskeisimmistä rakenteellisista pulmista liittyy mielestäni järjestäjän kannustimiin. Kannustimia voi verrata nykyisten kuntien ja tulevien maakuntien välillä. Hieman yksinkertaistaen, kuntien kannustin pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen on tällä hetkellä +10 400 € per henkilö – vähintään. Vastaavan henkilön työllistäminen maakunnan rahoitusrakenteessa olisi kannustinvaikutukseltaan saman suuruinen, mutta pakkasella! -10 400 €. Summat tulevat eri tekijöistä, mutta osuvat hämmästyttävästi yksiin.

Korostettakoon kuitenkin, että uskon täysin myös tulevaisuudessa palveluita järjestävien tahojen eettisyyteen. Uskon silti paljon enemmän samaan eettisyyteen lisättynä aidoilla taloudellisilla kannusteilla.

***

Mitä sitten pitäisi tehdä? Mielestäni ollaan jo pitkällä ja pienillä viilauksilla saataisiin hyvästä parempi. Ensinnäkin työvoimapalveluiden järjestämis- ja tuottamistehtävät pitäisi mahdollistaa subsidiariteetti- eli hallinon läheisyysperiaatteen nojalla sille hallinnontasolle, jolla on edellytykset ne toteuttaa maakunnan järjestäjää ja palvelulaitosta vastaavasti. Kokonaiskoordinaatio tai -rooli voisi olla edelleen tulevalla maakunnalla, mutta sen mahdollisuus delegoida omaa roolia alemmas pitäisi rakentaa lakiin nykyistä vielä vahvempana – jopa ensisijaisena lähtökohtana. Nykymuotoilu valtion talousarvioin kautta tulevana mahdollisuutena kunnille on sekin jo jotain. Pelkään kuitenkin tämän kirjauksen synnyttävän lyhytjänteistä tempoilua, jatkuvaa kaupankäyntiä tulevien hallitusten ja suurten kaupunkien kesken, palveluiden ylös- ja alasajoa sekä päällekkäistä työtä.

***

Pikaisen laskelman mukaan nykyiset TE-hallinnon virkailijaresurssit jyvitettynä tämän hetken työttömien määrällä tarkoittaisi yhtä henkilöä (htv) per n. 150 työtöntä. Tällaisia cityjä ei suinkaan ole 21 vaan  tuoreimman katsauksen perusteella 228.

Asiasta kannattaisikin nyt käydä vielä kerran perusteellinen ja reilu kaupankäynti kaikkien niiden kuntien kanssa, joilla olisi työvoimapalvelutehtäviin edellytykset: Voisi esimerkiksi kysyä paljonko kunnat olisivat valmiita osoittamaan omia resurssejaan vastineeksi, jos maakunta delegoisi tehtäviä kuntatasoisiksi. Tällä mallilla voitaisiin varmistaa kaikkein tehokkaimmin myös nykyistä isommat,  tulevaisuudessakin riittävät ja maakunnan sekä kuntien kesken hyvin koordinoidut jaetut resurssit.

Uskon toistaiseksi myös edellä kuvatun idean tuovan paremmat edellytykset yksityisille palvelumarkkinoille toimia ja kasvaa. Jos palvelut tuotetaan etupäässä kuntatasoisina ja kunnat saataisiin myös resursoimaan merkittävästi näihin tehtäviin, saataisiin tätä kautta enemmän kokonaisresursseja myös markkinoilta hankittaviin palveluihin. Kahdeksantoista maakunnan sijaan merkittävästi isompi määrä palveluita ostavia tahoja merkitsisi uskoakseni sekä lisää kauppaa että laajempia mahdollisuuksia kaikentyyppisille ja -kokoisille palveluntuottajille.

Toinen iso hyöty kuntakentän tahokkaammalla sitomisella julkisten työvoimapalveluiden järjestäjiksi ja tuottajiksi saavutettaisiin kuntakonseptista itsestään. Maakunnan järjestäminen on tulevaisuudessa lineaarista ostamista: määrittelyä, kilpailuttamista, sopimista, seuraamista ja maksamista – tai tuottamista itse samoin opein. Kunnat voivat toki tehdä näin myös, mutta samalla toimia alustoina epälineaarisemmille tavoille järjestää palveluja.

Kunnat järjestävät jatkossakin laajan kirjon palveluita ja toimintaa. Esimerkiksi hankintaehdolla työllistäminen olisi iso mahdollisuus hoitaa itse palveluhankinta ja työllistämistehtävä samassa paketissa. Kunnat voivat myös investoida, hakea erilaista hankerahoitusta sekä kytkeä kolmannen ja neljännen sektorin tekemän panoksen tehokkaammin työllisyyden edistämiseksi. Vapaat yhteistyöjärjestelyt moneen eri suuntaan ovatkin iso mahdollisuus. Jos nämä haluttaisiin nyt selkeämmin tunnustaa, synnyttäisi tämä varmasti myös uutta kuhinaa ja innovaatioita.

Kolmas iso hyöty kuntakentästä olisi joustavuuden ja jatkuvuuden varmistamisessa. Työllisyyspalveluiden suunta ja vastuunsiirto on jo 2000-luvun alusta lähtien kulkenut johdonmukaisesti kohti kuntia. Myös nykyisen hallituksen toimenpiteet ovat kahdelta muulta kulmalta muistuttaneet tanskalaista flexicurity -mallia, joka täydentyisi kokonaiseksi liittämällä siihen myös kolmas, kuntien aktiivista roolia ja vastuuta korostava, komponentti. Tässä hetkessä kunnat turvaisivat myös palveluiden saatavuutta ja jatkuvuutta maakuntauudistusmyllerryksessä.

Välttämätöntä olisi myös katsoa riittävän pitkälle käynnissä olevien työllisyyden alue- ja kuntakokeilujen opit. Kokeiluja kannattaisi myös laajentaa ja pidentää. Nyt niiden toimeenpanoaika ei täsmää lainkaan lakivalmistelun etenemiseen eikä edes tarkennettuun maakuntauudistuuksen aikatauluun. Asiasta kirjoittivat myös ansiokkaasti Hesarin mielipiteessään Lyly, Satonen ja Lindberg.

Mahdolliseen maakunta-kunta -arkkitehtuuriin tulisi myös kytkeä työmarkkinatuen kuntaosuusjärjestelmä: Itse pitäisin sen ennallaan ainakin niissä tilanteissa, joissa kokonaisvastuu työvoimapalveluista siirtyisi maakunnasta kuntaan. Toki ajantasaistaisin kompensaation ja päivittäisin työkalut. Sosiaalihuoltolaki tulisikin aktivointipalveluiden osalta kirjoittaa nykyistä mahdollistavammaksi.

Uskon, että pienellä harjaamisella ja kuntakentän osaamisen tehokkaammalla hyödyntämisessä saataisiin moni muukin systeemin osa loksahtamaan vielä luontevammin paikalleen osana työvoimapalveluiden uudistamista.

 Tätä mahdollisuutta ei nyt vain yksinkertaisesti kannattaisi jättää käyttämättä!