Nyt tulisi siirtyä vaikuttavaan työvoimapolitiikkaan

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Mielipide-osiossa 2.12.2015
sekä Sitra Blogissa


Aktiivisen työvoimapolitiikan määrärahat ovat miltei puolittumassa hallituskauden loppuun mennessä. Säästöt osunevat suurelta osin palkkatuettuun työllistämiseen, joka on saanut viime aikoina osakseen poikkeuksellisen paljon arvostelua.

Kunnat edistävät mielellään kuuden kuukauden pätkätyöllistämistä niin kutsutuille ”Kela-listalaisille” ja saavat näin työttömyyden kustannukset palautumaan itseltään takaisin valtiolle ja työttömyyskassoille. Kunnan tavoite toteutuu – mutta usein ilman pysyviä vaikutuksia. Toki jotkut työllistetyt löytävät uutta työtä, mutta kokonaisuutena systeemi tavoittelee epätodennäköisyyksiä.

Yrityksille palkkatuki kelpaa, jos se on saatavilla vaivattomasti ja joku tuottaa maksuttoman rekrytointipalvelun avaimet käteen -periaatteella. Lopulliseen rekrytointipäätökseen tukiraha ei kuitenkaan näytä vaikuttavan.

Jos työllistävä taho on yhdistys, sen saama palkkatuki voi olla täydet sata prosenttia. Tällaisen työn tuottavuus on vaikea todentaa, ja siirtymät pysyviin työsuhteisiin ovat liian harvinaisia.

Palkkatuki on edelleen iso osa satojen te-virkailijoiden työnvälitystehtävää. Se työllistää ihmisiä myös työvoimahallinnon ulkopuolella. Yhteiskunnan koko panostus yhteen palkkatukipaikkaan voikin olla merkittävästi suurempi kuin itse palkkatuki.

Työllistämistä tukeva järjestelmä ja sen rahoitus olisi rakennettava vaikuttavammalle pohjalle. Nykyisten ratkaisujen ja ehdotettujen työllistämissetelimallien sijaan kannattaisi hyödyntää esimerkiksi vaikuttavuusinvestoimisen (SIB) kaltaisia malleja, joissa vaikutusten saavuttamiselle haetaan sijoittajan intressi ja isännyys.

Lisäksi tarvittaisiin jonkinlainen ”näyttötakuu” kaikille työtä vailla oleville työkuntoisille ja -haluisille ihmisille. Tämän voisi toteuttaa esimerkiksi muuttamalla nykyistä työkokeilua osaamista ja asennetta todentavien työnäytteiden suuntaan.

Nykyisessä työttömyystilanteessa ei ole vaikuttavaa maksaa työnhausta ansiosidonnaisesti edes 300–400 päivää. Yhteen paikkaan voi olla satoja hakijoita, ja työnantaja valitsee vähintään kolmessa tapauksessa neljästä tehtävään jo työssä olevan.

Työttömälle olisi eduksi, jos hän pääsisi nopeasti näyttämään käytännön osaamistaan uusille työnantajille ja tekemään samalla tuottavaa ja merkityksellistä työtä – vaikka olisi ansiosidonnaisella.

Uuden työn etsimisen palvelu- ja kannustinjärjestelmien pitäisi toimia ilman suurta hallintoa ja harkinnanvaraisuutta. Myös työttömyyden vähimmäisajoista tällaisiin järjestelmiin pääsemiseksi pitäisi luopua.

Vasta kun näyttää, ettei pysyvä palaaminen takaisin töihin onnistu näillä eväillä, voisivat mukaan astua nykymuotoiset, yksilöllisemmät julkiset työvoimapalvelut.