Rohkeutta hankinnoilla työllistämiseen

Olin heinäkuun alussa pitämässä esitelmän hankinnoilla työllistämisestä Ruotsin ”Suomiareenalla” eli Almedalen weekilla. Puheenvuoro keskittyi erityisesti Suomen kuntien kannustimiin ja talousvaikutuksiin. Olimme Visbyssä yhdessä THL:n kehittämispäällikkö Ville Grönbergin kanssa, joka piti puheenvuoron työllistämisehdon käytöstä hankinnoissa kansallisten kokemusten näkökulmasta.

Minulle on muodostunut kuva, että ruotsalaiset ovat keksineet kaiken meitä paremmin ja heiltä pitäisi kopioida osa omaan työllisyyspolitiikkaammekin. Hankinnoilla työllistämisessä asia oli kyllä toisin. Vaikka aihepiiri on meilläkin kehittymässä, olemme kumppaneitamme kuitenkin selkeästi edellä. Isoin kotimainen edistymisaskel on tuoreen hallitusohjelmamme kirjaus, josta ruotsalaiset tuntuivat olevan todella vaikuttuneita:

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on, että julkisiin hankintoihin asetetaan ehto sosiaalisesta työllistämisestä.”

Kirjaus on herättänyt myös epäluuloja. Mikä on julkisen hankinnan määritelmä ja ketä se koskee, kuntiako pelkästään? Olen pohtinut, tuliko tämä kirjaus sittenkin liian aikaisin? Visbyn visiitti vahvisti kuitenkin itselleni käsityksen, että ei tullut. Eikä kyse ole Suomi-Ruotsi -maaottelusta, vaan siitä, että on hyvä olla konkreettinen ja riittävän iso tavoite, joka ohjaa valmistelua ja jäntevöittää kehittämistyötä. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että hallitusohjelman isoa tavoitetta edelleen kirkastettaisiin sen kunnianhimo säilyttäen. Enkä tarkoita sitä, että valmistelussa tai kehittämistyössä täytyisi tehdä liian suurta loikkaa kerralla. Ennakkotieto siitä, että TEM valmistelee vauhdittamisohjelmaa asian toimeenpanon tueksi, kuulostaa erinomaiselta. Tämä on hyvä tapa edetä.

Tarjoilin Almedalen Weekillä ratkaisuesitykseni, jota voitaisiin ehkä soveltaa meillä jatkossa, erityisesti kuntasektorilla. Idean taustalla on pelkistetty analyysi hankinnoilla työllistämisen evoluutiostamme. Sosiaaliset kriteerit tulivat käyttöön aluksi laatupisteissä. Painoarvot ovat olleet kuitenkin varsin vaatimattomia ja määritelmät laajoja. On ollut paikoin vaikea tunnistaa konkreettisia ja mitattavia vaikutuksia erityisesti sosiaaliseen työllistämiseen. Haasteellista on myös ollut, että vertailuissa huomioitiin aiemmat tai olemassa olevat meriitit. Mitään uutta nettolisäystä ei siis välttämättä ole syntynyt ja tätä kautta hankinnat ovat voineet jopa rajata markkinakilpailua ja uusien toimintamallien syntyä. Seuraava steppi oli työllistämisehdon esiinmarssi. Se tulee täyttää hankinnan ratkettua. Työllistämisehto on nousemassa parhaillaan kansallisena esimerkkinä valtavirraksi, mm. THL:n ja suurten kaupunkien esimerkillisten projektien ansiosta. Työllistämisehdon käyttämisen vahvuutena on se, että työllistäminen voidaan selkeästi kohdentaa ja siten mitata. Ehto tuo pääasiassa aina nettolisäystä markkinaehtoisen työvoimatarpeen päälle ja synnyttää myös terveemmän kilpailuasetelman. Epäillyksiä on toki tässäkin. Onko työvoimaa saatavilla, miten velvoite olisi helppo täyttää ilman hallinnon taakan siirtämistä yritykselle, miten hankintayksiköt suhtautuvat ylimääräiseen byrokratiaan, karkottaako ylimääräiset ehdot yritykset tarjouskilpailuista…?

Oma ideani olisi, että johdonmukaisella aikataululla Suomeen luotaisiin uudenlainen yhdistelmämalli nykykäytännöistä. Työllistämisehto olisi oltava selkeä, jotta uusia sosiaalisia työpaikkoja syntyisi aidosti. Hyvä tapa olisi kuitenkin viedä ehto pisteytykseen ja sallia siten myös sellainen palveluntarjonta, joka ei ehtoja täytä. Kilpailua lisätään sillä, että sosiaalisen työllistämisen pisteytys vietäisiin hintavertailuun laatuvertailun sijaan. Tähän tueksi pitäisi kehittää eräänlainen ”tasauslaskenta”, jossa tarjoushintaa hyvitetään (alennetaan) sosiaalisesta työllistämisestä syntyvillä mitattavilla julkisen/kuntatalouden säästöillä. Sosiaalitaloudelliset vaikutukset voitaisiin siis vähentää laskennallisesti tarjoushinnasta. Ensiajatuksena tämä malli tarjoaisi esimerkiksi:

  • Painoarvon kasvua: Kun sosiaalinen työllistäminen saadaan kytketyksi tarjoushinnan arviointiin, ilmiö pääsee marginaalista keskiöön. Ainakin kunnissa voisi käydä hieman samoin kuin työmarkkinatuen kuntaosuuden kanssa on käynyt. Prioriteetti nousee, kun ilmiö on käsiteltävissä talouden termein ja kontekstissa.
  • Joustavaa ja tiukempaa kilpailua: Yritys voi päättää seuraako ehtoa vai ei. Niiden yritysten, jotka eivät koe pystyvänsä ehtoa täyttämään, tulee ottaa tämä hinnoittelussaan huomioon. Työllistämisehdon hyväksyvä kanssakilpailijahan saa tasauksen, jonka alle oma hinta pitää asettaa.
  • Parempia marginaaleja ja kestävämpää työllistämistä: Ne yritykset, jotka noudattavat työllistämisehtoa, ovat varmasti keksineet itselleen parhaat tavat hyödyntää uusi sosiaalisin perustein työllistettävä työvoima. He saavat myös hieman paremman hintamarginaalin ja työllistämisestä voi tätä kautta tulla myös pitkäaikaisempaa ja kestävämpää.

Yllä oleva idea on toki kehitetty heinäkuisen hautomoviikon – vieläpä ruotsalaisen sellaisen – tarpeisiin ja kaipaa toki kotimaista terästystä. Eikä se, mitä lainsäädännön tai sen kokeilevan kehittämisen puolella tehdään, ole toivottavasti kaikki.

Haastankin taas erityisesti kuntia ottamaan kehittämistyötä omiin käsiin. Nyt on sille otollinen aika.. Mitä siis voisi jo tehdä?

  • Arvioida nykyisen hankintakapasiteetin sosiaalisen työllistämisen potentiaalin.
  • Tehdä kuntataloudelliset vaikutuslaskelmat.
  • Synnyttää tahtotilaa ja sitouttaa johto ja päätöksentekijät kehittämistyön taakse! Tämän muuten ruotsalaiset omissa hankinnoilla työllistämisen suunnitelmissaan ovat ottaneet ehkä meitä vahvemmin huomioon.
  • Luoda oma toimeenpanosuunnitelma.