Työvoimapalvelut uudistuvat isoin askelin

Julkisten työvoimapalveluiden kaksi merkittävää uudistushanketta ovat parhaillaan eduskuntakäsittelyssä. Toinen ja tutumpi on tietenkin kasvupalvelukokonaisuus. Itse päälaki, järjestäminen, on jo paketissa. Tätä seuraavat sisältölait rekrytointi- ja osaamispalveluista, kotouttamisesta, rahoittamisesta ja tietohallinnasta myöhemmin syksyllä. Kokonaisuus täydentyy, kun yhtälöön sovitetaan vielä ainakin työttömyysturvatehtävien muutokset, sosiaalilakien puolelta mm. kuntouttavan työtoiminnan tulevaisuus sekä tietenkin työmarkkinatuen kuntaosuuden kohtalo.

Toinen ja edelliselle uudistukselle rinnakkainen lakimuutos on myös jo valmis päätettäväksi. Se on muutoslaki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annettuun lakiin. Se sisältää perusajatuksen valmistautumisesta maakuntauudistukseen sekä nk. kasvupalvelupilottien mahdollistamisesta. Lain keskeinen sisältö on kiteytetysti avata palvelutuottajille työnhakijoiden (määräaikais)haastattelut, palvelutarvearvioinnit ja työllistymissuunnitelmat sekä pääsy asiakastietojärjestelmä Uraan. Muutos siis tarjoaa käytännössä ne työkalut yksityisille palveluntuottajille, joilla voidaan vähintäänkin ”erittäin vahvasti motivoida” työttömiä ottamaan työtä sekä tarjottuja palveluita vastaan.

Mikään väliaikainen tai pilottilaki se ei kuitenkaan ole. Laki säädetään toistaiseksi voimassa olevaksi eikä se kohdennu vain kasvupalvelupilotteihin, vaan kaikkeen työvoimahallinnon toimintaan ja ostopalveluihin. Voimaantulo menisi niin, että JTYP-muutoslaki tulisi voimaan ensin ja Kasvupalvelut sitten. Jos jälkimmäinen ei toteudu, JTYP-muutoslaista tulee pysyvä. Jos taas toteutuu, pääperiaatteet siirretään kasvupalveluiden sisältölakeihin.

Muutoslain vaikutusarvioinnit ovat kasvupalvelulakien kopioita ja mielestäni hieman kapea-alaisia. Julkisen työvoimapalvelun yksityistäminen nähdään tällä hetkellä niin isona muutoksena, että monet eri vaikutusnäkökulmista nojaavat oikeastaan vain ajatukseen, miten yksityinen työnvälityssektori onnistuu tehtävässään julkista työnvälittäjää paremmin. Tarpeellisempaa olisi ollut pohtia vaikutuksia ensisijaisesti sekä työnhakijoihin että työnantajiin kohdistuen.

Pointtina ei ole kuitenkaan arvostella lakivalmistelua. TEM on tehnyt valtavasti ja johdonmukaisesti työtä uudistusten eteen. Uudistukset luovat myös hyvät edellytykset tuloksellisiin työvoimapalveluihin tulevaisuudessa. Muutokset ovat mittakaavaltaan isoja ja tällaisten yhteydessä on aina tarve hienosäädölle. Osa ilmenee toimeenpanon myötä, mutta osa on ennakoitavissa jo nyt. Seuraavassa joitakin ennakoivia poimintoja.

Ensinnäkin, kaivattaisiin enemmän pohdintaa siitä, minkälaista työelämää haluamme julkisin toimin ja resurssein edistää. Valtioneuvoston tulevaisuusselonteossa ”Jaettu ymmärrys työn murroksesta” tätä on hahmoteltu, mutta mielestäni hieman yksipuolisesti ja ehkä vain astinlaudaksi perustulon sisäänajoon. On eri asia varautua työelämän rikkonaisuuteen kuin kiihdyttää sitä. Itse pelkään, että toimivallan siirtäminen yksityisille työnvälittäjille ja vuokrafirmoille kiihdyttää rikkonaisia, lyhyitä sekä heikosti palkattuja työtilaisuuksia ja ei-työsuhteista työtä. Tämä skenaario voi toteutua erityisesti työnvälittäjille siirrettävien valtaoikeuksien kautta. Niiden avulla työttömiä voidaan ohjata kaupallisista lähtökohdista käsin entistä tehokkaammin esimerkiksi epäsäännöllisiin vuokra- ja keikkatöihin. Myös palkattomista työkokeiluista voi syntyä uudenlaista liiketoimintaa, mitä se ei tällä hetkellä ole ollut.

En tietenkään kannata keinovalikoiman rajaamista esim. työkokeilujen ja keikkatöiden osalta. Sen sijaan, että niistä tulee yksilöille pysyviä olosuhteita ja uutta normaalia, niistä pitäisi kuitenkin kyetä rakentamaan nykyistä selkeämmin työnhaulle rinnakkaisia tai välivaiheen polkuja kohti täysiä, tuottavia ja vain työllä toimeentulon turvaavia töitä. Samanaikaisesti tilastointia ja seurantaa työllistyneiden työpaikkojen laadusta olisi rinnalla kehitettävä merkittävästi. Epäkohta piilee jo nykyhetken tilastoinnissa: Esimerkiksi 10 vuotta yhtäjaksoisesti työttömänä olleen henkilön saadessa 3 päivän tilapäisen keikkatyön, hän tilastoituu työllistyneeksi ja poistuu joka kuukausi raportoitavan pitkäaikaistyöttömyyden joukosta.

Toinen JTYP-muutoslain tarkentamista kaipaava näkökohta liittyy mielestäni palvelutarvearviointeihin useita rinnakkaisia julkisia palveluita työllistyäkseen tarvitsevien (ja esimerkiksi osatyökykyisten) työttömien osalta. Viranomaisen palvelutarvearvioinnista tulee väljempää, asiakastuntemus vähenee ja samaan aikaan yksityiselle palveluntuottajalle siirtyy entistä enemmän ja yksityiskohtaisempien tarpeiden arviointivaltaa. Tämän seurauksena em. asiakkaiden tosiasialliset oikeudet todellisia tarpeita vastaaviin palveluihin voivat kaventua. Palvelua voidaan tarjota vain työnvälitykseen, vaikka tarpeet olisivat toisaalla. Jos asiakasainekselle ei ole edellytyksiä tehdä nopeita tuloksia, voivat he jäädä myös palveluitta. Tai heitä voidaan jopa ylipalvella, jos huomataan, että yhteensovitetuista palvelukokonaisuuksista päästään käsiksi parhaisiin palkkioihin. Sote-puolella näitä markkinakäyttäytymishaasteita on pyritty ratkaisemaan monin eri tavoin, mutta niihin suhteutuen työvoimapalvelut ovat valitettavan marginaalisia. Ehkä siksi niiden osalta ei ole ollut enempää kiinnostusta suunnitella ja kehittää ohjaus- ja valvontakeinoja markkinoiden mahdollisia ongelmia varten.

Em. riski olisi hanskattavissa ainakin aluksi siten, että nykyiset TYP-toimintamallit ja -asiakaskriteerit määriteltäisiin lakiin yksiselitteisemmin ja näiden henkilöiden tarvearvioinnit olisivat jatkossakin vain ja ainoastaan viranomaisten vastuulla. Myös esimerkiksi henkilökohtaisen budjetoinnin malleilla monialaisissa työllisyyspalveluissa voitaisiin päästä entistä asiakaslähtöisempään palvelutuotantoon.

Kolmas tarkennustarve JTYP-muutoslakiin liittyy kuntien ja välityömarkkinatoimijoiden roolin parempaan tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Laissa on nyt pääasiassa vain pyritty kaventamaan näiden tahojen toiminta- ja palveluntuotantomahdollisuuksia. Tällä on ehkä pyritty varmistamaan, että kilpailullisia markkinoita hyödynnettäisiin maksimaalisesti eikä muut toimijat tai tavat näitä sotkisi. Itse olen alusta alkaen ajatellut ihan päinvastoin. Nykyiset nk. momentin .51 rahat tai varsinkaan maakuntien yleiskatteelliset budjetit eivät varmuudella tule riittämään sellaisiin työvoimapalveluihin, joita myös kansainvälisten esimerkkien mukaan tarvitaan työttömyydestä aiheutuvien yhteiskunnallisten ja laajojen kokonaiskustannusten hallintaan ja vähentämiseksi. Kunnat voisivat edelleen toimia täydentävinä rahoittajina ja tämä edellyttäisi, että heille voitaisiin tarjota esimerkiksi sopimusperusteisesti samat valtaoikeudet, kuin nyt yksityisille palveluntuottajille ollaan tarjoamassa. Tämä olisi täysin mahdollista ja voitaisiin toteuttaa myös hallitusti. Järjestämisvastuu kokonaisuudesta kannattaa kuitenkin aina pitää työvoimahallinnolla.

Tällä muutoksella saataisiin kuntien mittavat panostukset mukaan yhteisten työvoimapolitiikan tehtävien hoitoon sekä lisää resursseja allianssimalleihin ja muihin yksityistä palveluntuotantoa hyödyntäviin malleihin. Kuntien kautta olisi myös ylläpidettävissä välityömarkkinatoimijoiden, kuten työpajojen, 3. sektorin toimijoiden, oppilaitosten ja erilaisten projektien monipuolinen ja arvokas toiminta, jota on muuten hankalaa tai keinotekoista sovittaa markkinakilpailuun. Olen myös varma, että uusilla valtaoikeuksilla varustettuina kuntia kiinnostaisi palkata työvoimahallinnosta mahdollisesti vapautuvaa osaamista itselleen. Nyt on myös epävarmaa, mitä tälle tapahtuu. Ainakin tämän osaamisen hyödyntäminen kuntatasolla on ollut erittäin menestyksekästä käynnissä olevissa työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisissa kokeiluissa.

Työvoimapolitiikan syksy tarjoaa siis useampiakin mielenkiintoisia aihepiirejä tutkailtavaksi. Näihin palataan rentouttavan ja toivottavasti myös aurinkoisen kesän jälkeen! Erinomaista juhannusta ja kesäkautta!