Aihearkisto: Yleinen

Valmistautuminen kuntien työllisyyshakuun

Erittäin ajankohtainen aihe tällä hetkellä on hallituksen suunnitelma kuntien roolin kasvattamisesta julkisissa työvoima- ja yrityspalveluissa. Työministeri Timo Harakka on nostanut tämän huoneentaulukseen ja ykkösprioriteetikseen ensimmäisistä käyntiin saatettavista toimenpiteistä.

Erilaisista tiedonpalasista (joita nyt riippumaton tutkimusyrittäjä voi kentältä aistia..) olen koonnut tiiviin listauksen ja näkökulmia tarkoituksenani herätellä kuntia ja muita toimijoita pohtimaan jo ennalta, mitä mahdollisuuksia erillislaki ja kokeilut voisivat tarjota. Listaus on vielä spekulointia ja faktat selviävät, kun hakeutumiskirje kuntiin lopulta tulee. Tätä ei tarvinne odotella kauaa.

  • Erillisratkaisu pohjautuu todennäköisimmin alueellisten työllisyyskokeilujen käytänteisiin. Erityisen hyvä olisi selkeä ja yksiselitteinen kohderyhmä, esim. työmarkkinatuensaajat. Kokeilujen kaltaiset toimivaltuudet JTYP-palveluihin olisi toimiva työkalusto. Kohderyhmän tulisi peittää suurin osa kuntien muista työllisyysvastuista (TMT-lista, TYP-asiakkaat, nuoret…). Kuntiin ei saisi muodostua monia erilaisia vastuurakenteita, joista osaan voi soveltaa erillislain toimivaltaa ja osaan ei. Kaikkein suurimmat kaupungit voisivat ottaa halutessaan myös koko järjestämisvastuun.
  • Erillisratkaisuun hakevien kuntien kannattaisi tehdä tarkat laskelmat rahoista ja henkilöresursseista. Oletettavasti TE-puolelta tulisi tietty määrä henkilötyövuosia, entä ne omat? Samoin palkkatukirahoista ja palveluhankinnoista kannattaisi tehdä tarkat arviot ja esitykset etukäteen. Vahva suositus myös on, että kunnat sitoutuisivat myös kasvattamaan omia budjettejaan, kuten esim. Tampereen kaupunki kokeiluissaan teki. Tämä lisäraha auttaisi vivuttamaan palvelut nopeasti ja laajasti käyttöön ja hyödyt esim. Kela-säästöinä tulevat tätä kautta laajimpina. Tampereen lisärahoituskin oli lopulta kustannusneutraali.
  • En tiedä tuleeko – enkä ainakaan suosittele – että hakemuksissa alettaisiin keksimään mitään yli-innovatiivista tai pyöriä uudelleen. Jo pelkkä TE-toimivaltuuksien saaminen kuntatasolle ja tätä kautta kuntaekosysteemin laaja hyödyntäminen on yksin valtava mahdollisuus ja innovaatioalusta. TE-prosessien istuttaminen puolestaan vaatii sen verran energiaa ja asiakkaat yhdenvertaista kohtelua, että tämän työn haltuun ottaminen on alkuun ratkaisevan tärkeä ponnistus.
  • Erillisratkaisut tulee oletettavasti esittää yhtä kuntaa laajempina kokonaisuuksina. Yhteistyö kuntien välillä on parhaimmillaan työnjakoa, jossa veturi/isäntä johtaa ja ottaa hoitaakseen yhteisiä asioita ja kukin kumppanikunnista saa toimivaltuuksia ja jyvitettyjä resursseja tehdä omannäköisiä ratkaisujaan. Alueellisissa työllisyyskokeiluissakin kuntien keskinäiset mallit erosivat tunnistettavasti toisistaan koalitioiden sisällä. Tässä piilee myös vahvuus: hyödyntää samoja työkaluja hieman toisistaan eroavilla työmailla.
  • Kaikki kunnat, suurimmatkaan, eivät välttämättä erillisratkaisuun hakeudu. Tai voi olla maakuntia/Ely-alueita, joissa osa kunnista on erillisratkaisussa ja osa ei. Ulkopuolisten kuntien ei kannattaisi jäädä myöskään sivustaseuraajiksi. Olen jo antanut itseni ymmärtää, että TE-toimistoilla on meneillään ja jo osin toteutettukin omat uudelleenorganisoitumiset. Ennakkotiedot näistä kuulostavat lupaavilta. Varautuminen ja tahtotila kuntien kanssa tehtävään tiivistyvään yhteistoimintaan on olemassa. Nämä mahdollisuudet, myös hankkeistaen, kannattaa ehdottomasti arvioida ja hyödyntää!
  • Tärkeintä olisi myös muistaa, että tällä kertaa kaikki toimintamallit perustuisivat yhteiseen perustehtävään, missioon. Mitään koe- tai kilpailuasetelmaa tai paremmuuden hakua en suosittele. Paremmuus tulee varmuudella vain siitä, että kyetään auttamaan asiakkaita enemmän, nopeammin ja yhdessä.

Voin olla mielellään apunanne, jos lähdette asiaa valmistelemaan tai hakemuksia rustailemaan! Ota siis rohkeasti yhteyttä.

Rohkeutta hankinnoilla työllistämiseen

Olin heinäkuun alussa pitämässä esitelmän hankinnoilla työllistämisestä Ruotsin ”Suomiareenalla” eli Almedalen weekilla. Puheenvuoro keskittyi erityisesti Suomen kuntien kannustimiin ja talousvaikutuksiin. Olimme Visbyssä yhdessä THL:n kehittämispäällikkö Ville Grönbergin kanssa, joka piti puheenvuoron työllistämisehdon käytöstä hankinnoissa kansallisten kokemusten näkökulmasta.

Minulle on muodostunut kuva, että ruotsalaiset ovat keksineet kaiken meitä paremmin ja heiltä pitäisi kopioida osa omaan työllisyyspolitiikkaammekin. Hankinnoilla työllistämisessä asia oli kyllä toisin. Vaikka aihepiiri on meilläkin kehittymässä, olemme kumppaneitamme kuitenkin selkeästi edellä. Isoin kotimainen edistymisaskel on tuoreen hallitusohjelmamme kirjaus, josta ruotsalaiset tuntuivat olevan todella vaikuttuneita:

Pääministeri Antti Rinteen hallituksen tavoitteena on, että julkisiin hankintoihin asetetaan ehto sosiaalisesta työllistämisestä.”

Kirjaus on herättänyt myös epäluuloja. Mikä on julkisen hankinnan määritelmä ja ketä se koskee, kuntiako pelkästään? Olen pohtinut, tuliko tämä kirjaus sittenkin liian aikaisin? Visbyn visiitti vahvisti kuitenkin itselleni käsityksen, että ei tullut. Eikä kyse ole Suomi-Ruotsi -maaottelusta, vaan siitä, että on hyvä olla konkreettinen ja riittävän iso tavoite, joka ohjaa valmistelua ja jäntevöittää kehittämistyötä. Olisikin ensiarvoisen tärkeää, että hallitusohjelman isoa tavoitetta edelleen kirkastettaisiin sen kunnianhimo säilyttäen. Enkä tarkoita sitä, että valmistelussa tai kehittämistyössä täytyisi tehdä liian suurta loikkaa kerralla. Ennakkotieto siitä, että TEM valmistelee vauhdittamisohjelmaa asian toimeenpanon tueksi, kuulostaa erinomaiselta. Tämä on hyvä tapa edetä.

Tarjoilin Almedalen Weekillä ratkaisuesitykseni, jota voitaisiin ehkä soveltaa meillä jatkossa, erityisesti kuntasektorilla. Idean taustalla on pelkistetty analyysi hankinnoilla työllistämisen evoluutiostamme. Sosiaaliset kriteerit tulivat käyttöön aluksi laatupisteissä. Painoarvot ovat olleet kuitenkin varsin vaatimattomia ja määritelmät laajoja. On ollut paikoin vaikea tunnistaa konkreettisia ja mitattavia vaikutuksia erityisesti sosiaaliseen työllistämiseen. Haasteellista on myös ollut, että vertailuissa huomioitiin aiemmat tai olemassa olevat meriitit. Mitään uutta nettolisäystä ei siis välttämättä ole syntynyt ja tätä kautta hankinnat ovat voineet jopa rajata markkinakilpailua ja uusien toimintamallien syntyä. Seuraava steppi oli työllistämisehdon esiinmarssi. Se tulee täyttää hankinnan ratkettua. Työllistämisehto on nousemassa parhaillaan kansallisena esimerkkinä valtavirraksi, mm. THL:n ja suurten kaupunkien esimerkillisten projektien ansiosta. Työllistämisehdon käyttämisen vahvuutena on se, että työllistäminen voidaan selkeästi kohdentaa ja siten mitata. Ehto tuo pääasiassa aina nettolisäystä markkinaehtoisen työvoimatarpeen päälle ja synnyttää myös terveemmän kilpailuasetelman. Epäillyksiä on toki tässäkin. Onko työvoimaa saatavilla, miten velvoite olisi helppo täyttää ilman hallinnon taakan siirtämistä yritykselle, miten hankintayksiköt suhtautuvat ylimääräiseen byrokratiaan, karkottaako ylimääräiset ehdot yritykset tarjouskilpailuista…?

Oma ideani olisi, että johdonmukaisella aikataululla Suomeen luotaisiin uudenlainen yhdistelmämalli nykykäytännöistä. Työllistämisehto olisi oltava selkeä, jotta uusia sosiaalisia työpaikkoja syntyisi aidosti. Hyvä tapa olisi kuitenkin viedä ehto pisteytykseen ja sallia siten myös sellainen palveluntarjonta, joka ei ehtoja täytä. Kilpailua lisätään sillä, että sosiaalisen työllistämisen pisteytys vietäisiin hintavertailuun laatuvertailun sijaan. Tähän tueksi pitäisi kehittää eräänlainen ”tasauslaskenta”, jossa tarjoushintaa hyvitetään (alennetaan) sosiaalisesta työllistämisestä syntyvillä mitattavilla julkisen/kuntatalouden säästöillä. Sosiaalitaloudelliset vaikutukset voitaisiin siis vähentää laskennallisesti tarjoushinnasta. Ensiajatuksena tämä malli tarjoaisi esimerkiksi:

  • Painoarvon kasvua: Kun sosiaalinen työllistäminen saadaan kytketyksi tarjoushinnan arviointiin, ilmiö pääsee marginaalista keskiöön. Ainakin kunnissa voisi käydä hieman samoin kuin työmarkkinatuen kuntaosuuden kanssa on käynyt. Prioriteetti nousee, kun ilmiö on käsiteltävissä talouden termein ja kontekstissa.
  • Joustavaa ja tiukempaa kilpailua: Yritys voi päättää seuraako ehtoa vai ei. Niiden yritysten, jotka eivät koe pystyvänsä ehtoa täyttämään, tulee ottaa tämä hinnoittelussaan huomioon. Työllistämisehdon hyväksyvä kanssakilpailijahan saa tasauksen, jonka alle oma hinta pitää asettaa.
  • Parempia marginaaleja ja kestävämpää työllistämistä: Ne yritykset, jotka noudattavat työllistämisehtoa, ovat varmasti keksineet itselleen parhaat tavat hyödyntää uusi sosiaalisin perustein työllistettävä työvoima. He saavat myös hieman paremman hintamarginaalin ja työllistämisestä voi tätä kautta tulla myös pitkäaikaisempaa ja kestävämpää.

Yllä oleva idea on toki kehitetty heinäkuisen hautomoviikon – vieläpä ruotsalaisen sellaisen – tarpeisiin ja kaipaa toki kotimaista terästystä. Eikä se, mitä lainsäädännön tai sen kokeilevan kehittämisen puolella tehdään, ole toivottavasti kaikki.

Haastankin taas erityisesti kuntia ottamaan kehittämistyötä omiin käsiin. Nyt on sille otollinen aika.. Mitä siis voisi jo tehdä?

  • Arvioida nykyisen hankintakapasiteetin sosiaalisen työllistämisen potentiaalin.
  • Tehdä kuntataloudelliset vaikutuslaskelmat.
  • Synnyttää tahtotilaa ja sitouttaa johto ja päätöksentekijät kehittämistyön taakse! Tämän muuten ruotsalaiset omissa hankinnoilla työllistämisen suunnitelmissaan ovat ottaneet ehkä meitä vahvemmin huomioon.
  • Luoda oma toimeenpanosuunnitelma.

Palkkatuen vaikuttavuutta kehittämään

Palkkatuen vaikuttavuudesta on saatavilla tuoretta tutkimustietoa ja aihe esiintyy mm. TEM:n tuoreessa virkamiespuheenvuoroissakin. Hämmästyisin, ellei palkkatuesta jotain sanottaisi tulevassa hallitusohjelmassa.

Palkkatuen vaikuttavuus on kestoaihe, jonka perusteella tukia on pyritty suuntaamaan ja kysyntää lisäämään eri sektoreille. TE-hallinto tilastoi kolmannesvuosittain tukijaksojen vaikuttavuutta. Tilastot perustuvat rekisteriajoon ja niiden ulkopuolelle jäävät henkilöt, jotka häviävät eli eivät palaa TE-asiakkuuteen (esim. jätä työnhakuaan voimaan, jää työttömäksi tai siirry muihin työttömyysturvaperusteisiin palveluihin). Poistuminen asiakkuudesta onkin ydintavoite. Tiedollisesti tätä rekisterien ulkopuolelle jäävien kohtaloa paikataan yleisellä tasolla vuosittain julkaistulla TEM:n erillisanalyysillä.

Jatkojalostimme TE-hallinnon vaikuttavuustilastoja ja laadimme em. aineistoon pohjautuen oikaisukertoimet. Niiden ansiosta voimme arvioida  reaaliaikaisemmin ja tarkemmin palkkatuen vaikuttavuutta sekä yleisesti, sektoreittain että kunnittain. Noin 150 suurimmasta kunnasta saa luotettavia tilastoja myös kuntakohtaisesti työnantajasektoreittain. Kunnittaisen yleistilaston olemme julkaisseet nettiin: Tutustu palkkatuen vaikuttavuuteen 2018 omassa kunnassasi!

***

Tarkempi vertailu osoittaa, että yritystyöllistäminen on kiistatta vaikuttavampaa (avoimille 41%) kuin kuntien ja järjestöjen työllistäminen (14%). Yritysten paremmuuteen palkkatukityöllistäjänä päätyy myös valtioneuvoston kanslian tilaama tutkimus. Siinä todetaan, että yritysten tukijaksot nostavat työllistyneiden ansiotuloja, lisäävät kokonaistyökuukausia ja vähentävät työttömyysriskiä paremmin kuin muiden sektorien tukijaksot. TEM:n virkamiespuheenvuorokin linjaa, että työvoimapalveluiden resursseja kohdennetaan tehokkaampiin välineisiin, kuten yksityisen sektorin palkkatukeen.

Johtopäätökset eivät kuitenkaan saisi olla liian yksioikoisia. Kuntien vaikuttavuutta laskee lähes automaattisesti ikääntyneiden lakisääteinen työllistämisvelvoite, jossa pelin henki on mahdollistaa paluu ansiopäivärahalle. Mm. työllisyyden kuntatalousvaikutusten selvitysten mukaan, jopa 30-50% kaikista palkkatukisuhteista kunnilla on jo tällä hetkellä velvoja. Jos nämä eliminoidaan tarkastelusta, kuntatyöllistämisen vaikuttavuus kohoaisi 20%-yksikköön.

Kuntien ja järjestöjen heikomman vaikuttavuuden taustalla on myös erilainen kohderyhmävalinta ja peruste työllistää. Kunnat ja järjestöt työllistävät pääsiassa heikommassa asemassa olevia ja peruste on palvelullinen. Yrityksillä – kuten aina toistellaan – perusteena on aina työvoiman tarve, ei tuki sinänsä. Seula on tiukempi.

Olisikin parempi sivuuttaa tämän tyyppinen vertailu ja keskittyä kehittämään vaikuttavuutta työnantajasektoreittain erityispiirteet huomioiden. Eri sektoreille voisikin räätälöidä vielä nykyistä kohdennetummat palkkatukimekanismit, vaikuttavuustavoitteet sekä korvamerkitymmät resurssit.

***

Kunnat ovat palkkatukityönantajana suurin. Vuonna 2018 palkkatukijaksoja päättyi kuntatyönantajilla n. 11 000, seuraavaksi yrityksissä n. 9300 ja järjestöissä n. 5500. Määrät ovat oikaistuja. Niistä on eliminoitu jatkotukipäätökset, jotka kertautuvat erityisesti yritysten jaksoissa (jatkopäätöksiä kolmannes).

Kunnat voivat vaikuttaa palkkatuen kysyntään myös epäsuorasti tarjoamalla esimerkiksi palkkatuen kuntalisiä järjestöille ja yrityksille. Kuntien yrityspalvelut ja työllisyyspalveluiden työnetsintä ovat aktivaattoreina myös yhä useamman yrityksen palkkatukipäätöksen taustalla. Yksi suuri mahdollisuus piilee myös kuntien hankinnoissa, joissa kannattaisi nykyistä laajemmin ottaa käyttöön palveluntuottajan työllistämisvelvoitteet. Kuntien satsaukset palkkatukityöllistämiseen edellä kuvatulla laajuudella ovat vuositasolla ainakin 100-150 miljoonaa. Kunnat ansaitsisivat oman esim. ilmiöpohjaisen kansallisen ohjelmansa palkkasuhteisen työllisyyspalvelun kehittämiseen. Edellä kuvatun mukaisesti ohjelma heijastelisi hyötyjä myös järjestöihin ja yrityksiin sekä julkisiin hankintoihin.

***

Paljon voisi tehdä myös kunta- ja yksilötasolla. Isoissa kunnissa puhutaan miljoonien kokonaissatsauksista. Jos palkkatuella on vahva palveluperuste, on asiakkaaseen sijoitettava investointi huomattava. Tyta-vaikuttavuus vaihtelee suuresti (jopa 3500–14 000 €) riippuen mm. asiakasvalinnasta, työsuhteen kestosta ja siirtymisestä pysyvään työhön. Haastankin kaikki kunnat kehittämään vaikuttavuutta myös itse! Hyvä startti olisi selvittää itse omien asiakkaiden siirtymiä ja omaksua tiedolla johtaminen kehittämisen lähtökohdaksi. Olemme kehittäneet oman seurantapalvelun vaikuttavuuden todentamiseksi. Se noudattelee sekä yleisiä tietosuoja-asetuksia (GDPR) että kansainvälisiä mielipidetutkimuksen eettisiä periaatteitakin (ESOMAR). Tutustu siis mitä apua palkkatuen kehittämiseen saat meiltä.

Nyt tarvitaan luottamusta

Mielipidekirjoitus HS 16.2.2019:

Työttömyysturvaa on yksinkertaistettava, jotta lisätään kannustavuutta ottaa vastaan töitä. Itse väitän, että järjestelmä on jo melko yksinkertainen.

Yhtäältä keikkatyöntekijöiden toimeentuloa selvittäneen tutkimuksen ja toisaalta aktiivimallikyselyyn tulleiden lähes 3000 avopalautteen analysoinnin perusteella uskallan väittää, että yksi isoimmista epäkohdista on luottamuksessa: virkailija ei luota, että työtön tekee riittävästi työllistyäkseen, ja työtön ei luota saavansa apua todellisiin ongelmiinsa. Perustulon voi katsoa poistavan tämän epäluulon molemmilta osapuolilta.

Epäluottamus voi kuitenkin siirtyä ongelmineen toisaalle. Voimmeko luottaa julkisen talouden kestävyyteen, inhimilliseen perustoimeentuloon, eläkejärjeatelmään ja reiluihin työmarkkinoihin? Luodaanko näiden kautta vakaat olosuhteet työlle, vapaa-ajalle ja esimerkiksi perheen perustamiselle myös jatkossa?

Maailma on niin monimutkainen, että on epärehellistä esittää liian yksinkertaistettuja uusia ratkaisuja. Yhtä epärehellistä on esittää mammuttiuudistuksia, jotka lakaisevat muka kaikki ongelmat.

Kehitetään mieluummin olemassa olevaa järjestelmää, joka on systeemisesti juurtunut jo osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Työttömyysturvan puolella päästään erittäin pitkälle älykkäillä digitaalisilla ratkaisuilla ja helpommalla käytettävyydellä.

Panostetaan kannustaviin ja yksilölliset tarpeet huomioiviin työvoimapalveluihin ja poistetaan niistä turha byrokraattisuus.

Lisää resursseja palveluihin saisimme ilman lisärahaa: suomalaiset kunnat panostavat jo nyt lähes kaksinkertaisesti sen verran rahaa työllisyyteen kuin valtiolla on työvoimapalveluissa.

Verrattain helpoin uudistuksin saamme nämä kuntien voimavarat tehokkaammin käyttöön valtion työvoimapalveluiden rinnalle kannustamaan ja helpottamaan työttömien työnsaantia ja tukemaan uusien työpaikkojen syntymistä.

Tärkeintä on vaalia monenkeskistä luottamusta.

Työllisyys- ja kasvupalveluiden markkina-ajattelu kaipaisi päivityksen 2.0

Yksityisten palveluntuottajien hyödyntäminen julkisissa työvoima- ja yrityspalveluissa on tätä päivää. Kasvupalvelu-uudistus vie hyödyntämisen uudelle tasolle. Pidän kehitystä merkittävänä ja siksi tarkastelen sekä nyt että tulevissa uutiskirjeissäkin tätä asiaa eri näkökulmista. Matkaan siis.

Ensinnäkin, työnvälitys on mielestäni turhaa ja tästä pitäisi ensisijaisesti pyrkiä aktiivisesti eroon. Väitettä voin toki loiventaa toteamalla, että se on usein aivan välttämätöntä – mutta siis edelleenkin turhaa. Työn ja tekijän parittaminen ilman välikäsiä maksutta tai mahdollisimman edullisesti, nopeasti ja tarkoituksenmukaisesti on asia, johon kaiken tulisi tähdätä. Tämä pyrkimys kuvaa myös yleisellä tasolla kaikkien toimivien markkinoiden tavoitetilaa.

Työnvälityksen arvonmuodostus on verrattain vähäistä. Kyse on edelleen pitkälti vain myyntifunktiosta. Arvoa toki syntyy siitä, että tämä aktiivinen myynti tavoittaa ja saa kiinni työnantajien piilevät tarpeet ja luo näihin ratkaisuja uusien työpaikkojen muodossa. Myytävään hyödykkeeseen itseensä ei kuitenkaan juuri panosteta – sen arvo ei jalostu tuotantoprosessissa. On toki tärkeää tunnistaa ja sanoittaa osaamista esimerkiksi erilaisilla CV-kursseilla, mutta vielä harvoissa tapauksissa tämä on suoraan lisännyt varsinaista substanssiosaamista. Myytävä hyödyke (eli välitettävä ihminen) pyritään myös välittämään pikemminkin halvemmalla kuin kalliimmalla.

Edelliset ajatukset ovat kärjistettyjä. En halua vähätellä välitystyötä tai sen toimijoita. Haastamisen kärki osuukin yhteiskunnalliseen tulkintaan työnvälitysmarkkinoista ja niiden kehittämisestä. Olemme kehittämässä julkista työnvälitystä ostopalvelumarkkinoiksi veronmaksajien rahoilla. Siksi kyse on ensisijaisesti yhteiskunnan toimintalogiikasta, ei niinkään markkinoiden toimintalogiikasta.

Erään teorian mukaan markkina on aina epätäydellinen tai keinotekoinen, kun sitä tuetaan julkisin varoin. Palvelun ostaminen verovaroin on 100% markkinoiden tukemista. On virheellistä ajatella, että julkisin varoin ostamalla voitaisiin luoda markkinoita. Niitä voidaan korkeintaan ehkä vähän opettaa, ehkä vähän ohjata, ja ehkä vähän käynnistääkin.

Tällöin meillä kaikilla – ja myös markkinoilla – täytyisi olla kuitenkin selkeä näky siitä, mihin ollaan menossa. Miten esimerkiksi julkisten varojen käyttö asteittain vähenee ja poistuu markkinoiden astuessa esiin? Ja jos tehtävänä olisikin vain vähän opettaa, vähän ohjata tai vähän käynnistää jotakin, on myös tunnustettava realiteetit: Nyt kaikki tämä lepää hankintalain ja yksittäisten hankintaprosessien onnistumisessa.

Hankintojen tulos- ja vaikutusperusteisuuden mittakaava tulisi määrittää ensisijaisesti yhteiskunnallisiksi: Olemmeko luomassa markkinoita, jotka pääsevät itse määrittelemään maksajan tarpeet (vrt. esim HE62/2018 asiakkaan palvelutarvearvioinnin siirtämisestä yksityisille työnvälittäjille)? Johtaako kehitys siihen, että jo tällä hetkellä markkinaehtoisesti toimiva työnvälitys (siis, kun yritys maksaa palvelusta) ei käykään kovalla rahalla kaupaksi, vaan kaikkeen välitykseen täytyykin jatkossa käyttää veroeuroja? Miten viranomainen, kilpailuttaessaan hankintoja tai pisteyttäessään erilaisia tarjouksia, voi olla kaiken näkijä siitä, mitä markkinoiden avulla ylipäätään voidaan saavuttaa?

Huolenaiheita piisaa. Toki on niinkin, että jälkikäteen suuri osa niistä ehkä osoittautuu aiheettomiksi. Siksi on lähtökohtaisesti hyvä olla vastustamatta kehitystä. Haastaa silti pitää ja edellyttää myös kunnianhimon nostamista aivan uudelle tasolle.

Esitän ratkaisuksi työnvälityksen markkinoiden ja ajattelun todellista ”häirintää” ainakin kolmella tavalla:

  • Teknologinen disruptio: On nähtävä nykyistä paljon isommin tietoon ja tekoälyyn liittyvät mahdollisuudet, jotka asteittain voisivat poistaa nykymuotoisen työnvälityksen tarpeet. Online/On-Demand -työmarkkinat toimivat jo osin tällä tavoin. Sysäys olisi ehkä tultava alan ulkopuolelta – nykyiset toimijat tuskin sahaavan omaa oksaansa. Itse etsisin ratkaisijoita teknologisen alustatalouden pohjalta, yrityksistä, jotka käytännössä ”omistavat jo kaiken meistä”. Yksi kiinnostava sektori voisi olla myös pankit: nehän ovat jo tällä hetkellä kaikkein luotetuimpia datan ylläpitäjiä ja varastoijia. Mätsäys itsessäänhän laajan, laadukkaan ja luotettavan tiedon pohjalta on sittenkin ”vain” koodia ja algoritmejä.
  • Osaamisdisruptio: Jotta työ ja tekijä kohtaavat paremmin – ja pohjustamaan edellä kuvattua teknologistakin läpimurtoa – olisi osaamisen kehittäminen asetettava työllistymisen ja työnvälityksen keskiöön. Nykyisin työn haun osaamisen kehittäminen on kasvanut räjähdysmäisesti. Tämä osaaminen on pääosin tarpeetonta ja kehityksen suunta sitä myöten väärä: Kovinkaan moni työnantaja tuskin hyötyy siitä, että hän saa palvelukseensa työntekijän, joka osaa hakea töitä. Toisaalta, jos kahdelle työnhakijalle ostetaan CV-kurssi ja he kilpailevat samasta työpaikasta, mikä muuttuu? Työssä vaadittava ja ensisijaisesti työnantajia hyödyttävä osaaminen onkin kaiken a ja o. Termin työnvälitys voisi vaihtaa osaamisen välitykseksi. Jos osaamista ei ole riittävästi, sitä lisätään. Kaikki työttömän ”työ”aika olisi syytä käyttää osaamisen kehittämiseen sellaisessa systeemissä, joka myös välittää tätä kehittyvää osaamista mahdollisimman tehokkaasti. Oppilaitokset ainakin näkisin työnvälitystoimijoina paljon nykyistä laajemmin.
  • Työkykydisruptio: Aina yksinomaan osaamista lisäämällä ei työ välity. Joskus tarvitaan vahvempi lupaus, että osaaja myös pystyy. Erilaiset sairaudet, osatyökykyisyys ja työkunnon sekä toimintakyvyn ongelmat ovat esteinä osaavankin työnhakijan työnsaannille. On paljon yksilöllisiä tilanteita ja olosuhteita, joissa on ihan perusteltua ratkaista ne ennen työelämään siirtymistä tai palaamista. Uskon kuitenkin, että vielä enemmän on vastaavia tilanteita, joissa ongelmat ratkaistaisiin parhaiten juuri työelämään siirtymisellä. Tai ainakin niin, että kehitetään osaamista ja toimintakykyä samanaikaisesti. Voisiko palkkatuet osittain esimerkiksi käyttää vahvempaan riskivakuuttamiseen? Entä jos työterveydenhuollosta tulisi agentti osan työnhakijoista työnvälityksessä? Miten kuntouttavan työtoiminnan sijaan toimisi kuntouttava opiskelu? Päivänselvää ainakin on se, että monia eri yhteiskunnan tarjoamia palveluita, tukea, apua ja rahoitusta tarvitsevia henkilöitä ei voida auttaa vain yhtä yksittäistä palvelua käyttäen. Huoleni on, että nyt suunniteltu malli, jossa erään arvion mukaan jopa 200 000 moniammatillista apua tarvitsevaa siirretään ”työnvälitysmarkkinoille” on sellainen ratkaisu, josta ei välttämä hyödy asiakas, yhteiskunta eikä edes yksittäinen palveluntuottaja.

Terveitä, toimivia, tehokkaita ja hyvin kilpailtuja työnvälitysmarkkinoita ei välttämättä edistetä yksin sillä, että julkinen ja viranomaistyö korvataan vastaavalla yksityisissä yrityksissä tehtävällä työllä. Kun viranomaistehtävät ovat selkeät, yksiselitteiset ja julkinen ”TNO”-apu riippumatonta sekä asiakaslähtöistä, voidaan tällä jo yksin edistää merkittävästi sekä työnantajien halua maksaa että työnhakijoiden halua hakeutua kilpaillun työnvälitysmarkkinan äärelle.

Jos taas mennään nykyisillä suunnitelmilla, pitäisi erottaa paremmin seuraavat stepit – siis, kun kasvupalvelut on saatu toteutettua. Tuskin kehitystä tähän sallitaan pysähtyvän.

Nykyinen kasvupalvelukokonaisuus on suunniteltu ja valmisteltu taitavasti ja osaavasti. Luotan, että tällä osaamisella saataisiin aikaan helposti myös seuraava versio 2.0. Se tarvittaisiin kuitenkin jo nyt, jotta vaiheesta 1 voi muodostaa paremman kokonaiskuvan. Mukaan kannattaisi jalostaa myös erityisesti suurimmissa kaupungeissa parhaillaan kehittyvää alusta- ja ekosysteemiajattelua. Lisälukemistona suosittelen kaikille erinomaista julkaisua ETLA:n Mika Malirannalta.