Aihearkisto: Yleinen

Työelämä kaipaa myös humarytminsä

Kirjoitus julkaistu SAK:n blogissa (linkki)

Katsaus älykkään teknologian vaikutuksista ammattitöihin antaa varsin erilaisen kuvan kuin ennusteet ihmistyön tulevaisuudesta: sen luovuudesta ja merkityksellisyydestä, ajan lisääntymisestä sekä vuorovaikutuksesta ihmisten kesken. Mahdollisuuksien aika -hankkeen tekoälyn käyttöönottoa koskevassa tutkimuksessa nykytilaan syvennyttiin seitsemän ammatin kautta.

Ammattityötä tehdään erilaisten digitaalisten järjestelmien ja koneiden välimaastossa – ja niiden saartamina. Roolit ja työnjako ovat suurelta osin epäselvät, tai ne ovat jopa kääntyneet epätarkoituksenmukaisesti päälaelleen.

Älykkäät teknologiat ovat kehityshankkeissa ja johtamisen arjessa keränneet huomion ihmisten kustannuksella. Ihmistyötä seurataan, mitataan ja arvioidaan kriteerein, joilla voisi pikemminkin ruoskia konetta. Kuvaavaa on, etteivät tutkimuksen haastateltavat aidosti uskoneet, että esimies kykenisi – aidosti työntekijän kohdatessaan – asettamaan sellaisia tavoitteita ja mittareita, joita järjestelmiin nyt on ohjelmoitu.

Esimiestyön uudenlaiset menestystarinat loistivat tekoälytutkimuksessa poissaolollaan.

Syntipukkia ei koneista saa, ja esimiehet ihmisten johtajina ovat hävinneet tai korvautuneet numeroita tulkitsevalla portaalla. Esimiestyön uudenlaiset menestystarinat loistivat tekoälytutkimuksessa poissaolollaan. Teknologian johtaminen on lisääntyvässä määrin myös ihmisten johtamista. Tämä kuitenkin näyttää unohtuneen.

Kommunikointi sähköisillä välineillä on kasvanut. Tämä on kuitenkin vähentänyt työn sosiaalisuutta ja lisännyt eristäytyneisyyttä. Ihmisten väliset suhteet niin kollegoihin, esimiehiin kuin asiakkaisiin ovat siirtyneet sähköposteiksi, niiden toistamiseksi moneen kertaan kaikille vastaanottajille, väärinymmärtämiseksi, unohtamiseksi lukematon-tilaan ja niin edelleen. Paine olla tavoitettavana ja vastata nopeasti häiritsee keskittymistä muuhun työhön.

Teknologian on sanottu tekevän työstä mielekkäämpää, mutta näin selväpiirteinen asia ei ole. Vaikka vastuu on siirtynyt työntekijöille, vaikutusmahdollisuudet oman työn sisältöön ja kehittämiseen ovat teknologian myötä pääsääntöisesti kaventuneet. Työntekijöitä on puristettu koneen muottiin toimimaan teknologian ehdoilla. Työ ei tällöin tuota kaivattuja haasteita ja voi myös osin hankaloittaa perustehtävien hoitoa.

Rohkaisevaan kuitenkin on, että voimme vaikuttaa kehitykseen. On runsaasti hyviä esimerkkejä älykkään teknologian hyödyistä ja siitä, miten se edistää ihmisten oman työn kehittymistä.

Ihmistyö tuottaa edelleen merkittävää arvonlisää älykkäiksi kehitettyjen järjestelmien rinnalla.

Tutkimuksen ammattitarinoiden taustalta löytynyt johtopäätös oli lopulta sekä ilmeinen että yksinkertainen: Työntekijöiden vaikutusmahdollisuuksia lisäämällä on tässäkin asiassa voitettavissa paljon. On yksilöitä, joille nykyiset olosuhteet ovat jo riittävän älykkäitä, joiden osaamisen näkyväksi tekemistä ja urakehitystä teknologia palvelee ja joiden töitä teknologia selkiyttää ja antaa niille merkitystä. Kriittiselle puolelle joutuneetkaan eivät lähtökohtaisesti vastusta itse teknologista kehitystä, ainoastaan “kehityksen” nykyistä suuntaa ja sisältöä. Kaikilla haastatelluilla olisi valtavasi annettavaa kehityksen suuntaamiseksi, jos heidän näkemyksensä otettaisiin paremmin huomioon.

Ihmistyö tuottaa edelleen merkittävää arvonlisää älykkäiksi kehitettyjen järjestelmien rinnalla. Kilpailuedun menetys ja niin kutsuttu luova tuho ovat ikäviä seurauksia, jos uutta tulkintaa ihmistyön uusista merkityksistä älykkään teknologian rinnalla ei osata tehdä. Sen vuoksi nyt olisikin aika toimia kaikkia palvelevasti ja kollektiivisemmin. Tarvitsemme vahvempia linjauksia yhteistoiminnasta muun muassa työehtosopimuksiin ja osallistavampaa otetta työpaikkojen teknologisiin kehityshankkeisiin.

Työntekijä ─ ihminen ─ on korkea aika nostaa älykkään teknologian kansallista kehitystä käsittelevän ohjelmatyön ja tutkimuksen keskiöön. Globaalissa toimintaympäristössä Suomen menestyminen on rakennettavissa tällä reseptillä. Työelämämme kaipaa algoritmien oheen myös uudet “humaritminsä”.

Aktiivimallista ensimmäisiä tilastoja

Artikkelin taustamateriaali löytyy osoistteesta: www.aktiivimalli.info

Julkiset työvoimapalvelut tuottavat tilastojen mukaan hyvin eriarvioiset mahdollisuudet työttömille työnhakijoille aktiivimallin ehtojen täyttymiseen eri puolilla Suomea. Vaikka tarkastelua on käyty kuntakohtaisesti, on kunnilla itsellään vain osittaiset mahdollisuudet vaikuttaa kehitykseen. Suurin osa aktivointipalveluista järjestetään TE-hallinnon toimesta. Työttömien aktivointi on jakaantunut epätasaisesti jo pidemmän kehityksen seurauksena ja näyttäisi myös siltä, että erot polarisoituvat entisestään aktiivitoimien lisääntyessä.

Hallituslähteistä on esitetty huhtikuun kehysriihen kynnyksellä ajatuksia aktiivimallin korjaavista toimista ainakin kahta kautta: lisää resursseja TE-toimistoihin ja laajentamalla valikoimaa aktiivisuusehtoon hyväksiluettavista palveluista.  Resurssien lisääminen tai valikoiman monipuolistaminen voivat kuitenkin eriarvoistaa tilannetta entisestään. Ne paikkakunnat, joissa on työtilaisuuksia, TE-hallinnon palvelut toimivat ja tavoittavat työttömät, on yksityisiä palveluntuottajia sekä kuntien toimesta on tehty systemaattista ja pitkäjänteistä työtä, hyötyvät lisäyksistä eniten ja kykenevät ehkä toimeenpanemaan uudet toimintamuodot tehokkaimmin.

Lyhyellä tähtäimellä palvelukapeikkoja voisi tehokkaimmin ehkäistä mahdollistamalla uudet mahdollisimman laajan joukon helposti tavoittavat uudet palvelut, jotka olisivat myös riittävän yksiselitteisiä aktiivisuusehtoa käsitteleville tahoille.  Pääministeri Juha Sipilän haastattelutunnilla esittämä ajatus verkkopohjaisista (aitoa työllistymistä tukevista) valmennuskursseista olisi mielestäni hyvä esimerkki tällaisesta.

Uusia pidemmällä aikavälillä vaikuttavia avauksia kaivattaisiin kuitenkin vielä enemmän. Aktiivimalli on esimerkki uudistuksesta, jossa lisätään työttömyysturvan vastikkeellisuutta. Edessä häämöttänee aktiivisen työnhaun malli jossain muodossa. Vielä pidemmällä taas sosiaaliturvan uudistaminen. Viimeisen osalta on viime aikoina lisääntynyt ajattelu sekä tukijärjestelmien yhdenmukaistamisesta että  vastikkeellisuuden vahvistamisesta entistä tanskalaisempaan suuntaan. Tämä polku johtaa väistämättä tilanteeseen, jossa yhdenvertaisista työvoimapalveluista joka kolkassa Suomea tulee entistä keskeisempi asia, ei vähiten perustuslain näkökulmasta. Työvoimapalveluiden maakuntauudistuksessa, eli kasvupalveluissa, on toistaiseksi keskitytty yksityisten työnvälityspalvelumarkkinoiden kehittämiseen. Tämän rinnalla olisi viisautta lisätä kasvupalveluvalmisteluun ymmärrystä keinoista, joilla varmistetaan kuntatasoisesti yhdenvertaiset palvelut koko Suomessa. Helppo ja valtiolle (sekä tuleville maakunnille) jopa kustannuksia vähentävä konkreettinen keino olisi avata myös kaikille suomalaisille kunnille nykyistä laajemmat mahdollisuudet työvoimapalveluiden tuotantoon vastaavasti kuin yksityisille työnvälitysmarkkinoille nämä ollaan mahdollistamassa sekä LJTYP:n väliaikaismuutosten että tulevien  osaamis- ja rekrytointipalvelulakien kautta: mahdollisuus toteuttaa 3 kk haastatteluja, arvioida palvelutarpeita ja tehdä työllistymissuunnitelmia, päästä URA-tietojärjestelmään sekä toimia sopijapuolena työkokeiluissa. Kunnille suunnatut tyhjät kirjekuoret, joiden päällä lukee ”allianssimalli”, kaipaavat siis vielä täytettä!

Kasvupalvelukuntayhtymät olisi toimiva ratkaisu

Eilen uutisoitiin, että Keskusta ja Kokoomus olisivat löytäneet kasvupalveluihin poliittisen kompromissin. Ratkaisuna olisi kasvupalvelujen järjestämisvastuun siirtäminen maakunnan sijaan maakuntatasoiselle kuntayhtymälle, mikäli kuntayhtymään liittyisi suurin osa maakunnan kunnista. Vaikka malli tuntuu äkkiseltään melkoiselta kompromissilta tai jopa kommervenkilta, voisi se tarkemmin ajatellen olla hyvinkin toimiva ja innovatiivinen malli.

Mikäli kasvupalvelulakia sekä osaamis- ja rekrytointipalvelulakia nykymuodoissaan peilaa syvällisemmin ja yksityiskohtaisemmin kuntayhtymämalliin, tulee jopa tunne, että tässä olisi nyt se puuttuva palanen. Lakitekstit uudenlaisessa kuntayhtymämallissa tuntuvat kauttaaltaan hyvinkin toimivilta. Näen siis asian niin, että kuntayhtymiä ei saisi mieltää minään erillisratkaisuna tai lisälausekkeena, vaan maakunnalle täysin symmetrisenä vaihtoehtona. Voihan olla, että osassa maakunnista päädytään erilaisiin malleihin, jotka nekin vain heijastavat demokraattista tahtoa ja asiakkaiden tarpeita parhaiten.

Uudelle kuntayhtymämallille on tunnistettavissa riittävän isoja hyötyjä, jotta sitä kannattaa pitää tosiasiallisena ja jopa monessa mielessä maakuntaa parempana vaihtoehtona. Kuntayhtymämalli korvamerkitsee valtion rahat tulevaisuuden kasvu- ja työvoimapalveluihin, jota maakuntien yleiskatteellinen rahoitusmalli ei samalla tavalla tee. Luontevaa myös olisi, että kuntayhtymän jäsenkunnat pistävät omat panoksensa samaan koriin. Tällä siirrolla voitaisiin helposti jopa tuplata resurssit. Suurimpina hyötyjinä tästä ovat tietenkin asiakkaat.

Eri lausunnoissa on kannettu suurta huolta yhdenvertaisista työvoimapalveluista koko maassa. Kärjistäen sanottuna pelkällä työmarkkinatorilla ja ilmaisilla työkokeiluilla ei tätä yhdenvertaisuutta tarkoituksenmukaisella tasolla vielä saavuteta. Paras tae yhdenvertaisuudelle ovatkin riittävät, turvatut ja läpinäkyvät valtion resurssit täydennettynä kuntien merkittävillä omilla satsauksilla. Toimintamallina erillinen pelkkiin kasvupalveluihin keskittyvä kuntayhtymä olisi myös riittävän läpinäkyvä kriittiseen tarkasteluun resurssien ja tuotettujen palveluiden laadusta ja vaikuttavuudesta.

Kuntayhtymämalli tuo myös positiivisen kannusteen auttaa kaikkein heikoimmassa työmarkkina-asemassa olevia takaisin työhön. Pikaisesti voisi ajatella, että maakuntahan olisi sosiaalipalveluineen luontevampi taho. Ei pidä paikkaansa. Peruskunnilla (kuntayhtymien jäseninä) on vahva verotukseen ja elinvoimaan perustuva intressi saada mahdollisimman moni oma asukas ansiotöihin. Jokainen ymmärtää tämän, mikäli jaksaa tutustua tulevaisuuden kuntien rahoitusrakenteisiin.

Kunnilla (kuntayhtymien kautta) ei ole mitään intressiä työntää omia työttömiään maakuntien sote-palveluihin vaan pikemminkin imeä mahdollisimman moni mahdollisimman tehokkaasti sieltä takaisin, työvoimapalveluihin ja töihin. Tätä dynamiikkaa palvelujärjestelmä juuri kipeimmin kaipaa, että toiminta saataisiin entistä vaikuttavammaksi.

Kuntayhtymämalli toisi myös selkeän ja konkreettisen ratkaisun, jonka varaan osaavat työntekijät sekä TE-hallinnossa, työvoiman monialaisessa yhteyspalvelussa sekä kunnissa voisivat nojata. Olisi johdonmukaista koota paras osaaminen näistä organisaatiosta yhteen. Tällaisesta yhteen kokoamisesta on erittäin lupaavia kokemuksia esimerkiksi Tampereen ja Sastamalan seudun työllisyyden kuntakokeilussa. Juuri olemassa olevan henkilöstön asema tuntuukin joko unohtuneen tai olevan täysin sivuseikka mm. Ely-keskusten ylijohtajien eilisessä paniikkilausunnossa kuntayhtymämallista.

Päätin edellisen Kasvupalveluita ruotivan 3.11. julkaistun blogini seuraaviin toteamuksiin:

”Uskon, että pienellä harjaamisella ja kuntakentän osaamisen tehokkaammalla hyödyntämisessä saataisiin moni muukin systeemin osa loksahtamaan vielä luontevammin paikalleen osana työvoimapalveluiden uudistamista. Tätä mahdollisuutta ei nyt vain yksinkertaisesti kannattaisi jättää käyttämättä!”

Se oli nyt tässä! Pisteet hyvästä ideasta ministereille Lintilä ja Häkkänen esikuntineen.

Kasvupalvelut kuntiin?

Voisiko uudet kasvupalvelut siirtää kuntiin? Ennen vastaamista asia kaipaisi täsmentämistä, mitä halutaan ja miten asiat nähdään.

Olen jakanut tarkastelun kolmeen osaan: aluekehittämiseen, yrityspalveluihin ja työvoimapalveluihin. Kasvupalveluiden iso tehtävä on yhdistää nämä kolme osaa aiempaa paremmin toisiinsa. Keitoksen raaka-aineisiin on kuitenkin perusteltua syventyä erikseen. Soppareseptinhän kasvupalvelulaki kuvaa kaikkein selvimmin.

Olen toistaiseksi vakuuttunut, että luonteva aluekehittämisen taso Suomessa on maakunta, jossa kehittämisen dynamiikka tulee maakunnan sisällä olevien kuntien keskinäisestä kilvoittelusta ja jossa maakunnat kykenevät tekemään myös yhteistyötä mm. kasvukäytävien kehittämisen osalta keskenään. Lukuisat eri tilastot osoittavat, että maakunnat eivät niinkään kisaa toisiaan vastaan, vaan pelikentällä kamppailevat kunnat – ja naapurusto aina eniten (kts. esim. www.kuntaranking.fi). Maakuntataso on luonut tähän asti tälle hyvät suunnittelukehykset. Toki kilpakenttä on hyvä ulottaa vahvasti myös kansainväliselle tasolle. Aluekehittämisen kokonaisuuden tarkastelun osalta tyydynkin erään arvostamani muutosjohtajan optimistiseen toteamukseen – tälläkin pärjätään!

Kasvupalveluiden yrityspalveluiden ihmeellisyyttä en sen sijaan ole itse vielä keksinyt. Ehkä ymmärrykseni on rajallinen, mutta kiteyttäisin kysymyksen seuraavasti: Kuinka intohimoisesti kuntien elinkeinotoimet ja kehitysyhtiöt näkevät ja hyödyntävät tällä hetkellä Elyjen yrityspalveluita? Ja olikos niitä muita…? No, alueellisilla investointituilla on toki paikoin merkityksensä, mutta niidenkin osalta trendi on pikemminkin kansalliseen ja kansainväliseen suuntaan. Sen verran perinteisesti ajattelen, että parasta  elinkeinopolittista “lähipalvelua” olisivat jatkossakin maapolitiikka ja kaavoitus (sekä aktiivinen tonttikauppa!), nopeat lupaprosessit ja osaavan työvoiman saatavuudesta huolehtiminen.

***

Työllisyyspalvelut ovatkin kasvupalveluissa oman mielenkiintoni keskiössä. Kasvupalveluiden (luonnosten) suurena ansiona henkilöasiakkaiden näkökulmasta on se, kuinka hyvin nyt onnistutaan kiteyttämään hyvät tavoitteet ja mahdollisuudet. Näistä olen pitkälti samaa mieltä, kuten suurin osa lausunnonantajistakin.

Suurin epäilykseni kohdistuukin tuleviin maakuntapäättäjiin. Heidät pitäisi vakuuttaa kuvatuista tavoitteista ja perusteista todella vahvasti. Toisessa vaakakupissa kun näyttää kaiken järjen mukaan olevan poikkeuksellisen merkittävät talouden säästöpaineet sekä näiden alla priorisointi verraten eri mittakaavan asioiden välillä. Hyvin kirjoitetuista kasvupalveluiden perusteista huolimatta ennustan tämän kaiken koituvan pitkänpäälle julkisten työvoimapalveluiden merkittäväksi tappioksi.

Ennustamani tappio ei välttämättä ole dramaattisen nopea, vaan hiipii työvoimapolitiikan rakenteisiin vaivihkaa. Helppoja esimerkkejä on ainakin palkkatuet ja palveltavien potentiaali. Palkkatuet ovat tuleville maakunnille kallis satsauserä. Halvemmalla pääsee, kun ne asteittain korvataan työkokeiluilla tai vastaavilla. Halvalla saa myös tuloksia valitsemalla työnhakija-asiakkaat, jotka saavat varmimmin – ehkä jopa palveluja ilmankin – töitä. Tuleviin muutoksiin valmistautuminen ja niiden toteuttaminen ovat myös paikkoja, joissa rakenteisiin voi juurtua jotain epätarkoituksenmukaista. Muistia voi virkistää tällaisesta esimerkiksi, kun vertaa aiempaa TE-hallinnon palvelulinjauudistusta ja nykyisiä 3 kk haastatteluja toisiinsa. Keksitkö yhteyden?

Yksi keskeisimmistä rakenteellisista pulmista liittyy mielestäni järjestäjän kannustimiin. Kannustimia voi verrata nykyisten kuntien ja tulevien maakuntien välillä. Hieman yksinkertaistaen, kuntien kannustin pitkäaikaistyöttömien työllistämiseen on tällä hetkellä +10 400 € per henkilö – vähintään. Vastaavan henkilön työllistäminen maakunnan rahoitusrakenteessa olisi kannustinvaikutukseltaan saman suuruinen, mutta pakkasella! -10 400 €. Summat tulevat eri tekijöistä, mutta osuvat hämmästyttävästi yksiin.

Korostettakoon kuitenkin, että uskon täysin myös tulevaisuudessa palveluita järjestävien tahojen eettisyyteen. Uskon silti paljon enemmän samaan eettisyyteen lisättynä aidoilla taloudellisilla kannusteilla.

***

Mitä sitten pitäisi tehdä? Mielestäni ollaan jo pitkällä ja pienillä viilauksilla saataisiin hyvästä parempi. Ensinnäkin työvoimapalveluiden järjestämis- ja tuottamistehtävät pitäisi mahdollistaa subsidiariteetti- eli hallinon läheisyysperiaatteen nojalla sille hallinnontasolle, jolla on edellytykset ne toteuttaa maakunnan järjestäjää ja palvelulaitosta vastaavasti. Kokonaiskoordinaatio tai -rooli voisi olla edelleen tulevalla maakunnalla, mutta sen mahdollisuus delegoida omaa roolia alemmas pitäisi rakentaa lakiin nykyistä vielä vahvempana – jopa ensisijaisena lähtökohtana. Nykymuotoilu valtion talousarvioin kautta tulevana mahdollisuutena kunnille on sekin jo jotain. Pelkään kuitenkin tämän kirjauksen synnyttävän lyhytjänteistä tempoilua, jatkuvaa kaupankäyntiä tulevien hallitusten ja suurten kaupunkien kesken, palveluiden ylös- ja alasajoa sekä päällekkäistä työtä.

***

Pikaisen laskelman mukaan nykyiset TE-hallinnon virkailijaresurssit jyvitettynä tämän hetken työttömien määrällä tarkoittaisi yhtä henkilöä (htv) per n. 150 työtöntä. Tällaisia cityjä ei suinkaan ole 21 vaan  tuoreimman katsauksen perusteella 228.

Asiasta kannattaisikin nyt käydä vielä kerran perusteellinen ja reilu kaupankäynti kaikkien niiden kuntien kanssa, joilla olisi työvoimapalvelutehtäviin edellytykset: Voisi esimerkiksi kysyä paljonko kunnat olisivat valmiita osoittamaan omia resurssejaan vastineeksi, jos maakunta delegoisi tehtäviä kuntatasoisiksi. Tällä mallilla voitaisiin varmistaa kaikkein tehokkaimmin myös nykyistä isommat,  tulevaisuudessakin riittävät ja maakunnan sekä kuntien kesken hyvin koordinoidut jaetut resurssit.

Uskon toistaiseksi myös edellä kuvatun idean tuovan paremmat edellytykset yksityisille palvelumarkkinoille toimia ja kasvaa. Jos palvelut tuotetaan etupäässä kuntatasoisina ja kunnat saataisiin myös resursoimaan merkittävästi näihin tehtäviin, saataisiin tätä kautta enemmän kokonaisresursseja myös markkinoilta hankittaviin palveluihin. Kahdeksantoista maakunnan sijaan merkittävästi isompi määrä palveluita ostavia tahoja merkitsisi uskoakseni sekä lisää kauppaa että laajempia mahdollisuuksia kaikentyyppisille ja -kokoisille palveluntuottajille.

Toinen iso hyöty kuntakentän tahokkaammalla sitomisella julkisten työvoimapalveluiden järjestäjiksi ja tuottajiksi saavutettaisiin kuntakonseptista itsestään. Maakunnan järjestäminen on tulevaisuudessa lineaarista ostamista: määrittelyä, kilpailuttamista, sopimista, seuraamista ja maksamista – tai tuottamista itse samoin opein. Kunnat voivat toki tehdä näin myös, mutta samalla toimia alustoina epälineaarisemmille tavoille järjestää palveluja.

Kunnat järjestävät jatkossakin laajan kirjon palveluita ja toimintaa. Esimerkiksi hankintaehdolla työllistäminen olisi iso mahdollisuus hoitaa itse palveluhankinta ja työllistämistehtävä samassa paketissa. Kunnat voivat myös investoida, hakea erilaista hankerahoitusta sekä kytkeä kolmannen ja neljännen sektorin tekemän panoksen tehokkaammin työllisyyden edistämiseksi. Vapaat yhteistyöjärjestelyt moneen eri suuntaan ovatkin iso mahdollisuus. Jos nämä haluttaisiin nyt selkeämmin tunnustaa, synnyttäisi tämä varmasti myös uutta kuhinaa ja innovaatioita.

Kolmas iso hyöty kuntakentästä olisi joustavuuden ja jatkuvuuden varmistamisessa. Työllisyyspalveluiden suunta ja vastuunsiirto on jo 2000-luvun alusta lähtien kulkenut johdonmukaisesti kohti kuntia. Myös nykyisen hallituksen toimenpiteet ovat kahdelta muulta kulmalta muistuttaneet tanskalaista flexicurity -mallia, joka täydentyisi kokonaiseksi liittämällä siihen myös kolmas, kuntien aktiivista roolia ja vastuuta korostava, komponentti. Tässä hetkessä kunnat turvaisivat myös palveluiden saatavuutta ja jatkuvuutta maakuntauudistusmyllerryksessä.

Välttämätöntä olisi myös katsoa riittävän pitkälle käynnissä olevien työllisyyden alue- ja kuntakokeilujen opit. Kokeiluja kannattaisi myös laajentaa ja pidentää. Nyt niiden toimeenpanoaika ei täsmää lainkaan lakivalmistelun etenemiseen eikä edes tarkennettuun maakuntauudistuuksen aikatauluun. Asiasta kirjoittivat myös ansiokkaasti Hesarin mielipiteessään Lyly, Satonen ja Lindberg.

Mahdolliseen maakunta-kunta -arkkitehtuuriin tulisi myös kytkeä työmarkkinatuen kuntaosuusjärjestelmä: Itse pitäisin sen ennallaan ainakin niissä tilanteissa, joissa kokonaisvastuu työvoimapalveluista siirtyisi maakunnasta kuntaan. Toki ajantasaistaisin kompensaation ja päivittäisin työkalut. Sosiaalihuoltolaki tulisikin aktivointipalveluiden osalta kirjoittaa nykyistä mahdollistavammaksi.

Uskon, että pienellä harjaamisella ja kuntakentän osaamisen tehokkaammalla hyödyntämisessä saataisiin moni muukin systeemin osa loksahtamaan vielä luontevammin paikalleen osana työvoimapalveluiden uudistamista.

 Tätä mahdollisuutta ei nyt vain yksinkertaisesti kannattaisi jättää käyttämättä!

Käyttämättömät palkkatuet olisivat tuottaneet kunnille jopa 88 miljoonaa

Viime viikolla uutisoitiin, että työllisyydenhoitoon tarkoitettuja palkkatukia ei ole tänä vuonna saatu käytettyä yhtä laajasti kuin viime vuonna. Tähän mennessä tuista on käytetty noin 73 %, kun viime vuonna vastaava luku oli noin 85 %. Puhutaan siis noin 74 miljoonan euron takamatkasta, joka samalla tahdilla vuoden loppuun mennessä tarkoittaisi noin 87 miljoonaa. Vaikka palkkatuet myönnetään työnantajalle ja niistä hyötyvät viime kädessä ansiotyön saaneet työntekijät omassa palkkapussissaan, ovat myös kunnat jo missanneet noin 88 miljoonan talousvaikutuspotentiaalin. Nykytahdilla vuoden loppuun mennessä summa olisi yli 100 miljoonaa.

Hidastelun taustalla on muutama isompi ja joukko pienempiä seikkoja. Suurin tekijä on nk. 100 % palkkatuen rajaaminen järjestöiltä tämän vuoden alusta lähtien. Päätös on vähentänyt merkittävästi järjestöjen mahdollisuuksia työllistää kaikkein pisimpään työttömänä olevia henkilöitä. Kuntien näkökulmasta järjestöjen (aiemmin laajemmin) toteuttama palkkatukityöllistäminen tuottaa tekemäni arvion mukaan noin 10 400 euron talousvaikutuksen per henkilö. Arvio on maltillinen ja voi eri kunnissa ja henkilöiden osalta olla huomattavasti korkeampikin. Jos 74 miljoonan käyttämätöntä palkkatukiresurssia olisi tänä vuonna osattu hyödyntää 50 % tukena maksimaalisesti, olisi työpaikan saanut tähän mennessä lähes 8 500 pitkäaikaistyötöntä enemmän ja vuoden lopussa luku olisi 10 000 enemmän. Mittakaavasta kertoo jotain sekin, että luku vastaa esimerkiksi uuden työttömien aktiivimallin vaikutuksia.

Perusteet sille, miksi esimerkiksi järjestöiltä palkkatukia on rajattu, ovat osin ymmärrettäviä. Tämän sektorin tukityöllistämisen vaikuttavuus pysyvän työn saamiseksi on ollut tähän mennessä heikkoa. Lähtökohtaisesti voi myös pohtia onko työsuhde perusteltu, jos tuki on 100 eli tuottavuus 0.

En kuitenkaan täysin allekirjoita nykyisiä linjauksia. Kelan työmarkkinatuen saajien tilasto osoittaa edelleen, että kaikkein pitkäaikaisin työttömyys jatkaa kasvuaan: Yli 300 päivää työmarkkinatukea saaneita oli 4,6 % enemmän toukokuun lopussa 2017 kuin vuotta aiemmin. Kontroversiaalia on, että TEM:n työnvälitystilastossa yli 53-viikkoa työttömänä olevien määrä olisi samaan aikaan laskenut 12,3%. Suosittelen kuitenkin luottamaan Kela-tilastoon ja odottamaan, että työvoimahallinto saa omat rekisterinsä ensin peratuiksi. Koska pitkäaikaistyöttömyys edelleen näyttää siis kasvavan, olisi toimet syytä kohdistaa juuri heidän auttamiseksi. Nk. lyhyemmän pään työttömien luontaisen kysynnän kasvaessa suhdannekysynnän myötä, voi palkkatuen kohdennus heihin olla kaikkein tehottominta julkisten varojen käyttöä.

Mitä sitten voisi tehdä? Koska kyse on olemassa olevien mahdollisuuksien laajemmasta hyödyntämisestä, kannattaisi ensiksikin pohtia, voisiko nykykäytännöillä saada vielä enemmän aikaiseksi? Asiakasohjaus, työnetsintä ja yritysyhteistyö ovat avainasemassa. Löytyisikö tänne lisää voimavaroja tai fokusointimahdollisuutta nykyvoimin, jotta asiakasvolyymejä saataisiin nostettua? Toinen selkeä paikka on julkisten hankintojen avulla työllistäminen. Asiasta on puhuttu kauan ja perusteet ovat kiistattomat. Silti hyödyntämisaste on edelleen varsin vaatimaton. Kolmas suositus lähtee kolmannelle sektorille. Henkilöstöpalvelualalla olisi edelleenkin tilaa toimijoille, jotka ymmärtävät työntekijöiden tarpeita ja toteuttavat rekrytointia ja vuokrausta myös pitkäaikaistyöttömien mahdollisuuksien lähtökohdista. Tällaisiin uusiin liiketoimintamalleihin kannattaa lähteä esimerkiksi yhdessä muiden järjestöjen kanssa ja myös kuntien tarpeita kuullen. Tässä olisi järjestöilläkin paikka uudelle tulemiselle.

Menestystä loppuvuoden työlle. Otetaanhan karanneet miljoonat kiinni, jotta saadaan entistä enemmän ihmisiä töihin!